perjantai 25. lokakuuta 2013

Aika ja avaruus v. 2.0

Aika ja avaruus kokee uudelleenprofiloinnin ja siirtyy kertomaan muistakin oppiaineista kuin tähtitieteestä. Jatkossa on siis luvassa matskua myös kemiasta ja fysiikasta. Visuaalisuus on blogien suola ja sitähän riittää edellä mainituissa aineissa. Ajatuksen asteella on myös Youtube-tilin perustaminen, mihin sitten voi nakella erilaisia pätkiä oppilastöistä. Olen pitkään kaivannut jotain hyvää tapaa kokeellisen työn dokumentointiin. Tämä palvelisi siis myös sitä tarkoitusta. Oppilaat voisivat myös ennen koetta palautella mieliin kokeita ja sitä luonnontieteellistä sisältöä, mikä niissä tuli esille. Asia vaatii kuitenkin vielä taustatyötä. Ensimmäisenä mielessä on hyvän ja ilmaisen videoeditorin löytäminen.

Toinen hanke, mitä puuhailen tällä hetkellä, on matematiikan opetus ilman oppikirjoja. www.avoinoppikirja.fi tarjoaa mainiota tavaraa, mitä voi helposti jalostaa omiin tarpeisiin. Muutaman tunnin perusteella homma toimii ja oppilaat mukautuvat uuteen tapaan helposti. Tämä projekti löytyy osoitteesta matikkamaailma.blogspot.fi.

Tällä viikolla on myös kokeiltu uudenlaista tapaa toteuttaa läksynkuulustelu. www.socrative.com on hauska ja ilmainen interaktiivinen palvelu. Ideana on se, että opettaja luo kysymykset valmiiksi ja oppilaat vastaavat niihin käyttämällä mobiililaitteita tai tietokonetta. Homman hauskuus piilee osittain myös siinä, että samalla kun oppilas vastaa oikein, liikkuu luokan edessä olevalla valkotaululla sukkula eteenpäin. Näin hommasta saadaan hauska kisa aikaiseksi. Kannattaa tosin valita värit etukäteen, ettei taululla vipellä kahdeksaa pinkkiä sukkulaa.

Seiskojen kanssa rakenneltiin Googlen avulla tietopakettia eri planeetoista. Googlehan on mitä mainion työkalu yhteistoiminnalliseen tekemiseen. Ikäraja rekisteröitymiseen on 13 vuotta. Ilman rekisteröitymistäkin voi kuitenkin toteuttaa monenlaisia juttuja. Tällä kertaa jokainen pari sai oman sivun, johon sitten keräsi tietoa ja kuvia omasta planeetastaan. Samalla tuli myös opetettua se, mitä kuvia netistä voi ladata ja jakaa eteenpäin. Homma jäi vielä viimeistelyä vaille, joten tuotosta pääsee ihailemaan myöhemmin.

Itsellä on koko ajan yhä varmempi fiilis siitä, että perinteinen tiedon jakaminen on muuttumassa oppimisen ohjaamiseen. Tähän ei välttämättä tarvita edes kovin suurta tietoteknistä muutosta. Riittää, että opettaja on valmis kehittymään ja näkemään asioita myös erilaisesta vinkkelistä. Tietotekniikan hyödyntämiseen on löydyttävä pedagoginen peruste. Tämä tarkoittaa sitä, että moneen asiaan perinteinen kynä ja vihko on se paras ratkaisu!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti